keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sisällä ja ulkona



Niin salkoruusuihin kuin kelloköynnökseenkin olen ihastunut.
Vauhtiin päästyään kukkivat pitkään ja viehättävissä väreissä.
Miten tuo kelloköynnöksen kukka onkin ihana!
Cup and saucer


 Sisälläkin kukkii. 
Kylmältä suojaan pääsivät pelargonit Clarion ja Marimba,
näin ainakin nimet ruukuissa olevien kuluneiden jätskitikkujen mukaan.
Myös joulukaktuksen nostin nuppuisena sisään,
kukassa nyt sekin. 

Lokakuu ja kukkia riittää vielä maljakkoonkin. 
Uusimmassa Viherpihassa on perhosamaryllis Gervase,
sama jonka olin meille joulun odotuksissani tilannut
siltä varalta että viime joulun kaunein Papilio ei selviäisikään uuteen talveen.
Amaryllisten myötä vähän jo mieleen alkaa joulu hiipiä...
Eikä kausi ole vielä ehtinyt ihan loppuunsa pihallakaan
kun jo pääsee uutta suunnittelemaan...
:)

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Vauhtinakki ja Jäyhä Jököttäjä

Jäyhä Jököttäjä...

Jäyhä Jököttäjä

 ja Vauhtinakki.
Vauhtinakki


Vauhtinakki...
ja Jäyhä Jököttäjä.



Välillä osat vaihtuvat ja Vauhtinakki ottaa rennosti...


 Jäyhä Jököttäjän nauttiessa hepuleista.















Hauskuuttajani, ilahduttajani, harrastuskaverini, ystäväni.
 Juoksuttajani, vahtini, lohduttajani, lämmittäjäni. 


Näiden koirankarvaisten perheenjäsenten ja puutarhanystävien esittelyyn innosti
Kukkaiselämää -blogi, jossa kyseltiin karvaisten puutarhakavereiden perään.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Talveen ja takkaremonttiin valmistautumista

Takkaremontti jees, talvi... 
No, onhan talvessa hyvätkin puolensa, 
ja kai se kylmäkäsittely kesien välissä on itsellekin hyväksi.

Laiteltiin mökillä paikkoja talviteloille; 
laituri on nostettu, pihakalusteet suojattu, syyskylvöjä tehty ja kukkasipuleita maahan piilotettu.
Raivasin myös tuvan pian alkavaa takkaremonttia varten.
Punatiilinen avotakka puretaan ja tilalle tulee jotain ihan muuta.
Laajennetaan samalla oviaukkoa keittiöön, keittiö kun on ollut aika pimeä ja ahdas;
näin saadaan kaivattua valoa ja avaruutta tilalle.
Paljoa mökin keittiössä ei tule puuhailtua, kun kesäaikaan lähes kaikki ruoka 
tykätään laittaa ulkona. 
Mutta nyt uuden tulisijan myötä toivottavasti mökin käyttöaikakin pitenee 
ja  näinollen keittiössäkin vietetään syksyn ja talven kylmillä enemmän aikaa.






Liiterissä joku oli tehnyt pesän linnunpönttöön.
Pönttö oli täytetty sanomalehtisilpulla ja köysikin oli hilattu sisään.
Söpöä, en hannonut purkaa rakennelmaa.


Kasvimaan laatikoita siivosin ja tein joitakin syyskylvöjä, 
kylvin mm. köynnöspinaattia. 

Uusi puutarhakirja II, 1950; Salonen, Haapanen.
Suklaakosmos kukkii vielä niin runsaasti että annan sen jatkaa 
ja vien talvehtimaan vähän myöhemmin. 
Tämän suklaaherkun talvetusta kokeilen nyt ensimmäistä kertaa



Keijunkukat ovat ilahduttaneet kesän ruukussa saunan verannalla, 
samoin mökin ihmekukka siinä nurkalla.

Keijunkukat kesällä.

Lumikärhö kukkii vielä, samoin lila kärhö leikkimökin seinustalla.


 Syyssyrikät, verenpisarat ja pelargoniat pääsivät siukin maakellariin. 


Unikot piristävät pihaa vielä lokakuussakin.

Unikoiden kukintaa elokuussa.
Vielä viesti kevätminälle;
Muista unikkojen ihanuus ja kylvä niitä keväästä alkaen pitkin kesää